SYK (Etelä-Haaga)

Ohjeita uimarille ja vanhemmalle

Orcan allasvuorot SYKissä

Orca toimii hallissa vuokralaisena. Tiistaisin klo 16-19 ja sunnuntaisin klo 9-11 käytössämme on koko uimahalli ja tällöin uimaan pääsee vain Orcan jäsenet. Perjantaisin klo 16-21 Orcalle on varattu 2 rataa, toiset 2 rataa ja lastenallas on perjantaisin yleisön käytössä.

Kannustamme vanhempia hyödyntämään lasten harrastusajan uimalla tai kuntoilemalla itse, joko osallistumalla ORCA:n järjestämään aikuisten toimintaan, tai omatoimisesti. Huomioi, että tiistaisin ja sunnuntaisin altaat ovat täynnä ohjattuja ryhmiä, eikä ratatilaa valitettavasti liikene omatoimiseen uintiin. ks. aikuisten ohjatut ryhmät täältä: http://orca.fi/aikuisille/

 


Ensimmäinen uintikerta

Kaikki ryhmät kokoontuvat ensimmäisellä kerralla suoraan altaalla. Ensimmäinen kerta alkaa usein lyhyellä infolla, johon ovat tervetulleita uimarit sekä lasten huoltajat. Infon pitää ryhmän ohjaaja. Infoesittelyssä kerrotaan mm. harjoittelun sisällöstä sekä muista käytännön asioista.

Uimahalliin tultaessa seuran uimareiden ei tarvitse maksaa uimahallin sisäänpääsymaksua, vaan uimarit saavat pukukaapin avaimen kertomalla kassalla, että on tulossa Orcan treeneihin.

Ensimmäisen kerran infoon tultaessa uimarilla tulee olla päällään jo uima-asu. Pyyhkeen voi ottaa myös ympärille lämmittämään.

 


Ilmoittautumisen peruutus

Ilmoittautuminen ryhmiin ja uimakouluihin tulee peruuttaa 3 vuorokautta ennen ryhmän alkamista. Sen jälkeen tulevissa peruutustapauksissa seuralla on oikeus laskuttaa kurssista täysi hinta.

 


Uintiharrastuksen lopettaminen kesken kauden

1. Ilman pätevää syytä, 2. Sairaustapauksen vuoksi

  1. Kun osallistuja keskeyttää uintiharrastuksen kesken kauden, tulee siitä ilmoittaa omalle ohjaajalle sekä Orcan toiminnanjohtajalle mahdollisimman pian. Jos keskeyttävän tilalle saadaan jonosta toinen uimari, saatetaan loppu maksusta hyvittää. Maksun hyvityksestä tulee keskustella ORCA:n toiminnanjohtajan kanssa.
  2. Mikäli uimari ei pysty osallistumaan terveydellisistä syistä, voidaan antaa kausimaksusta hyvitys tai mahdollisuus osallistua ilmaiseksi seuraavalle vastaavalle vesirallitasolle. Näistä asioista tulee aina neuvotella ORCA:n uintitoiminnasta vastaavan henkilön kanssa.

Treenikertojen korvaaminen

Kertojen korvaaminen ei välttämättä ole mahdollista. Mikäli osallistujalta jää useampi kerta väliin, voidaan korvaavia kertoja yrittää hyvittää esim. osallistumalla toiselle vastaavalle samaan aikaan meneillään olevalle vesirallille. Näistä tulee neuvotella aina oman ohjaajan ja toiminnanjohtajan kanssa.

Jos ryhmät ovat täysiä, niille ei pääsääntöisesti voida ottaa kertoja korvaavia henkilöitä ryhmän maksimikoon ja allasturvallisuuden vuoksi.

 


Treenikertojen peruuntuminen

On joskus mahdollista, että treeni joudutaan peruuttamaan Orcasta riippumattomista syistä. Syitä saattaa olla mm. hallin akuuttiin huoltoon tai veden laatuun liittyvät ongelmat. Peruuntumisesta pyritään tiedottamaan jäseniä mahdollisimman pian sähköpostilla sekä tekstiviestillä.

Ohjaajan äkillinen sairastuminen voi myös johtaa treenin peruuntumiseen, jos sijaista ei pystytä järjestämään lyhyellä varoitusajalla.

 


 

Varasijat

Varasijoille otetaan niin monta uimaria kuin on tarve. Mikäli osallistujia yhteen ryhmään on enemmän kuin osallistujien maksimimäärä, yritetään järjestää toinen vastaava ryhmä, jolloin kaikki halukkaat mahtuvat mukaan.

Varasijoilla oleville uimareille ilmoitetaan heti, mikäli paikkoja vapautuu. Maksussa hyvitetään poisjääneet kerrat, tämä on hyvä varmistaa vielä toiminnanjohtajalta.

 


Laskut

Lasku lähetetään sähköpostitse, ellei toisin ilmoiteta.

Laskut pyritään saamaan osallistujille viimeistään kauden puoliväliin mennessä.

 


Muutokset ryhmien harjoitusaikatauun ja tiedotus

Tiedostus tapahtuu ensisijaisesti sähköpostitse. Lyhyellä varoitusajalla tulevat asiat pyritään hoitamaan tekstiviestein ja alle vuorokauden ilmoitusasiat soitetaan puhelimitse.

Uintikertoja saattaa siirtyä esim. juhlapyhien vuoksi. Myös ohjaajan sairastuminen tai muu poissaolo ovat joskus syynä kertojen siirtelyyn.

 


Vesirallin toteutuminen

On mahdollista, että ryhmä jää myös joskus toteutumatta.

Mikäli ryhmään ilmoittautuu 3 henkilöä tai vähemmän, sen peruuttamista harkitaan. Osallistujien vähyydestä tiedotetaan uimareille viikkoa ennen kurssin alkua, jolloin yritetään vielä etsiä innokkaita uimareita mukaan. Mikäli ryhmään on vielä alkamista edeltävänä päivänä liian vähän osallistujia, se joko perutaan tai sen alkamista siirretään. Ilmoittautujia informoidaan tällöin puhelimitse tekstiviestillä sekä sähköpostitse.

Jos olet saanut laskun ennen ensimmäistä kertaa, se toteutuu myös varmasti.

Wordpress Social Share Plugin powered by Ultimatelysocial